Singer & Songwriter

Oma kuva
Ari Wahlberg: SingerSongwriter / Musician. Gendre/Sävy: Smoothie-Country-Folk-Pop-World. Spotify https://open.spotify.com/artist/2T3hUWKECGs0VG5ZwVsyN8

Tervetuloa seuraan!

Powered By Blogger

Translate

perjantai 28. joulukuuta 2012

ENSI VUOTEEN ENTISTÄ ENERGISEMPÄNÄ

Hyvää alkavaa vuotta 2013 

Ystävät, fanit, tutut, sinä, 
kaikki ensimmäistä kertaa sivulla vierailevat!

Itselläni kulunut vuosi oli hykerryttävän antoisa.

Sain paljon uusia ystäviä, kuulijoita keikoilla, opiskelin kulttuuri ja viihdealaa, tein videoita, kirjoitin biisejä, osa niistä tallentui mm. albumille "Kuume" ja jouluna "Very Original Joulu Show" albumille, joista "Vanhan Talon Joulu" oli itselläni paluuta omiin lapsuuteni joulutunnelmiin.

Petterin (Korkman) kanssa kirjoittamani jouluinen biisi "Humuhumu (Joulu Hawaijilla)" osallistui Jouluradio.fi joululaulu kilpailuun, sai soittoaikaa ja myös mukavaa palautetta.

Mallinhommiakin tuli tehtyä pienimuotoisesti, kun poseerasin hyvän tekeväisyys kalenteriin "Laulaja-lauluntekijöiltä eläimille 2013". Faunatar-eläinkauppojen myymän kalenterin tuotto tullaan käyttämään lyhentämättömänä löytöeläinten hyväksi.

Viime kesänä tein moderaattorin ominaisuudessa omaa pilottiprojektiani liikkuvien kuvien saralla. YouTube Show "Arin kesävieras” (jaksot 1-9)ohjelman tekeminen oli antoisaa ja joka kerta oli myös onnea kuvausilmojen suhteen, aurinko paistoi! Sain huipputyyppejä artistivieraiksi ohjelmaani ja se hyvä fiilis välittyykin näistä musanmakuisista jaksoista. Kaikesta inspiroituneena, uusi hauska ohjelma idea ja ”kässäri” onkin jo mulla muhimassa!

Juhannuksena minulla oli ilo ja kunnia tulkita Tarmo Veijosen säveltämä ja Ile Vainion sanoittama "Hei Juhannus" kappale. Tämän keski-kesän-ylistys-laulu on kuunneltavissa youtubessa ja ladattavissa kaikista nettikaupoista.

Alkuvuoden äänittelin akustista, mies ja kitara albumiani "Kuume" joka ilmestyi sitten huhti-toukokuun 2012 vaihteessa oman labelini Grande Recordsin julkaisemana. Albumille tallentuneet biisit kuten esimerkiksi "Tuttumies", "5. Vuodenaika", "Pidetään hauskaa vaan", "Ihan sama" herättivät ilokseni keikoillakin ihastusta. Keikkapaikoilla ja yksityistilaisuuksissa olen tavannut vuoden aikana mielettömän sydämellisiä ihmisiä,
huomannut kuinka musiikki ja sen ilosanoma yhdistää meitä kaikkia iästä riippumatta.

"Kolmen kuu" (Petter Korkman, Martti Heikkilä, JenniWesterbacka, Ari Wahlberg) yhtyeemme esiintyi, esittäen kuusta pudonneita laulujaan parisen kertaa vuoden aikana, saaden myös oikein lämpimän ja haltioituneen vastaanoton. Lisää esityksiä on toivottu, joten uudet laulut ja seikkailut sen osalta jatkuvat myös tulevana vuonna. Sitä odotan jo innolla.
  
Opiskelupaikan varmistuminen käynnisti koko vuoden oikein mukavasti ja aivan uusin tuulin, jännittynein fiiliksinkin. Nyt kun kaikki on jo ohi, voin todeta että saldona koulutuksesta jäi plakkariin muutakin kuin pelkkää tietoa. Tutustuminen vuoden aikana moneen minulle uuteen musiikki alan toimijaan oli hauskaa ja inspiroivaa, sain myös koko joukon uusia kollegoita ja kavereita opiskelijaporukasta. Yhteistyön hedelmistä ja projekteista saamme tulevaisuudessa varmasti ilolla kuulla ja nauttia. Suosittelenkin Teille kaikille opiskelua jos vähänkin vaan on kiinnostusta kehittää itseään, suuntaa jos toiseen, jopa aloittaa aivan jotain muuta, toteuttaa haaveitakin! Kannattaa uskaltaa!

Tieto siitä että teen myös tilaus sävellyksiä ja sanoituksia Sinun ideoiden tai toiveiden inspiroimana lahjakäyttöön on kulkeutunut kiitettävästi eteenpäin. Siitä sen verran, että jos olet ajoissa liikkeellä tässä tarkoituksessa, on paljon helpompi sanoa ”kyllä homma hoituu”. Hosuenhan en ainakaan minä halua mitään tehdä. Noin viikon verran tarvitsen sävellys ja sanoitus työhän jotta laulu on valmis, se on äänitetty, kehystetty ja valmiina luovuttamista varten. Voit tutustua laulu-lahja-palveluuni Länsiväylässä olleen lehtiartikkelin myötä tarkemmin.

Odotan tulevan vuoden muodostuvan vähintään yhtä antoisaksi kuin 2012, tuoden mukanaan paljon uusia tuulahduksia, ideoita, mukavia yllätyksiä ja ennen kaikkea että olen mahdollisimman paljon live-musiikin-merkeissä liikkeellä. Teille ja teidän kanssanne kuulijat!

Ennustaminen on vaikeaa, emme toki voi tietää mitä huominen tuo, mutta se ei kuitenkaan estä sinua tai minua aloittamasta joka hetki sitä uutta polkua, uutta sivua elämässä. Toteuttaa villeimpiä unelmiaan, hypätä kyytiin matkalle sateenkaaren ja haaveiden tuolle puolen. Tärkeintä on lähteminen, se liike, se matka ja kaikki ne vastaantulevat elämykset. Jopa tärkeämpää kuin pelkkä määrämpää, eikö?

Ilman tsemppiä ei kuitenkaan kukaan pärjää ja jaksa, sitä tarvitsee jokainen!

Itse olen sitä runsaasti kaikilta Teiltä saanut.

LÄMMIN KIITOS!

Ensi vuoteen entistä energisempänä!

Ari Wahlberg
Musiikintekijä

www.ariwahlberg.com

Tässä valikoitua meikäläisen tekemää musiikkia!
Tämän Reverbnationin soittimen jakaminen ystäville on myös helppoa!

tiistai 25. joulukuuta 2012

perjantai 7. joulukuuta 2012

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

perjantai 23. marraskuuta 2012

Ari Wahlberg feat. Pete Sax SANTA & ELVIS JOULUKERTOMUS feat. Christmas Medley

Ei itkeä saa, ei meluta saa Elvis tai Pukki voi tulla ikkunan taa...tai vaikka molemmat!
CHRISTMAS FAIRYTALE
Ari Wahlberg feat. Pete Sax
JOULUKERTOMUS
CHRISTMAS MEDLEY: 
Porsaita Äidin, Das Schweinchen von Mama, Mama´s Pretty Piggies

Let´s have a party on your Sofa !!!

tiistai 20. marraskuuta 2012

Lauluntekijäkalenteri 2013

Laulaja-lauluntekijöiltä eläimille 2013 ♥ kalenteri on nyt julkaistu
Kalenterissa poseeraavat Suomalaiset laulaja-lauluntekijät yhdessä sympaattisten eläinten kanssa. Mukana: Mariska, Sami Saari, Jussu Pöyhönen, Lauri Piiparinen, Kari Pesonen, Kikka Laitinen, Ari Wahlberg, Olli Helenius, Laura Sippola, Anssi Kela, Teea Aarnio ja Miqu December.

Kalenteri on myynnissä kaikissa Suomen Faunatar-lemmikkieläinliikkeissä. Tuotto käytetään lyhentämättömänä löytöeläinten hyväksi.

FACEBOOK http://www.facebook.com/lauluntekijakalenteri

maanantai 12. marraskuuta 2012

Joulu alkaa tänä vuonna 24.11. 2012 ARI WAHLBERG MUSIC YouTube "The Greatest Christmas Celebration"

Joulu alkaa tänä vuonna 24.11. 2012
The Greatest Christmas Celebration, tällä kanavalla !!!
Silloin julkistetaan Arin tämän vuoden ensimmäinen jouluvideo, 
joulukuussa ilmestyy myös Arin uusi joulualbumi  + ep + sinkku. 
Kaikki digimuodossa JIPII!!!!
Lisää infoa tulossa silloin!
(Kanavalla on jo 12 aikasempien vuosien tunnelmapalaa! CHECK OUT !

Mun ja Minnan klassikko (2011) KAUNEIN KUUSI KRUUNATAAN 
Minna Kähkönen ja Ari Wahlberg    T: Ari

torstai 8. marraskuuta 2012

Pop biisin tie ARI WAHLBERG (Biisin tekijän hommaa)

Pop biisin  säveltäminen ja sanoittaminen on monivaiheinen homma...toisinaan!

Kumpi parempi? 

Biisin tekemisessä on toisinaan älyttömän monta työvaihetta ennenkuin saavuttaa sen itseään 98,8 % miellyttävän - nyt se on se...THE BIISI -lopputuloksen. 

Tässä esimerkkinä mun biisi "Tie Rakkauteen". Kaksi täysin erilaista versiota samasta biisistä, toinen on  bluesimpi ja toinen hieman countrympi, teksti menee molemmissa suht samalla tavalla. 
En tiedä miksi juuri tämä laulu ei jättänyt mua "rauhaan", vaikka luulin sen jo olleen "valmis" joten otin sen vielä telakalle ja remonttiin! 

Ei tarkoita ettenkö allekirjoittaisi näitä versioita, oikeastaan se että biisistä voi tehdä erilaisia versioita on aina hyvän biisin merkki. 

Satuin vaan "löytämään" vielä yhden uuden ulottuvuuden biisini...ilokseni!
Ensi vuonna (2013) tulee sitten se 3. versio, se joka päätyy tulevalle levylle, saattaa jopa olla niin että otsikkokin muuttuu vielä matkan varrella ja se koko jutun "clue" kiteytyy vielä entisestään.

TULOSSA TÄMÄN VUODEN PUOLELLA 
VIELÄ MUSIIKKIA JIILLÄ ALKAVAN 
SANAN TIIMOILTA....
mut ei sanota sitä sanaa ihan vielä! HEhe!!!

T: Ari

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

ARI WAHLBERG Reverbnation musiikkisoitin

Tutustu!

Mun Reverbnation sivustolla on musikkisoitin ja muutakin infoa aina ajankohtaisista tapahtumista ja julkisista keikoistani. En ole ihan varma pitääkö palveluun kirjautua, mutta sehän selviää sitten siinä. Mutta tätä kauttakin voit tietysti kuunnella musiikkiani tosta soittimesta, parikymmentä biisiä siellä taitaa olla, sisältää osittain materiaalia mitä ei ole muualla kuultavissa!

T: Ari

www.reverbnation.com/ariwahlberg

Musiikkivideo TUTTU MIES Ari Wahlberg

Hei oletko jo katsonut musiikkivideoni? 
"Tuttu mies" on Kuume (2012) albumini avausraita!

TUTTU MIES (Youtube: Grande Records Music)
TUTTU MIES Ari Wahlberg

(Albumi CD / Downloads) KUUME : sis. 10 Lemmen liekittämää tarinaa

Viihdyttäydy! T: Ari

lauantai 20. lokakuuta 2012

Ep Collection: Ari Wahlberg & Best of Presents

Ilmestyy 11.11.2012  
Ep Collection: Ari Wahlberg & Best of  Presents (14 Tracks) 

 1 Tässä maailmassa
2. Prinsessa
3. Pappilaan
4. Sallithan
5. Sunnuntai
6. Laulujen kertomaa
7. Toivon tahtiin 
8. Onnenamuletti
9. Saat multa kaiken
10. Lemmenpuutarhaan
11. Tää elämä ja kuolema
12. Tanssi kanssani
13. (Mä olin sun) Elvis
14. Onnea etsimässä

Ari Wahlberg on julkaissut musiikkiaan jo yli 20 vuotta. Vuosina 1995-2009 Ari asui Sveitsissä ja Saksassa tehden töitä ja uraa ammatti-kokkina. Rakkaus, se intohimo ja palo lauluntekemiseen ei kuihtunut Keski-Eurooppalaisen ravintola maailman pyörityksessäkään. Päinvastoin! Musiikkia tallentui tasaiseen tahtiin äänitteille Suomen reissuilla. Tämä kokoelma koostuu tuona aikana julkaistujen Ep-levyjen materiaalista vuosilta: 1998 Ari Boy & Tähtivieraat, 2004 Ari Wahlberg & Best of Presents: Holiday Recordings ja 2005 Ari Wahlberg & Best of Presents. Kokoelmalla sulautuu luontevasti yhteen eri musiikin tyylilajit Pop, Blues, Country, Rockabilly, Rock and Roll, Sof Music & Story Telling.

Muusikot:
Ari Wahlberg, Jarmo Kinnunen, Masa Vallius (2004, 2005), Rolf Storsjö, Jarno Patala (2005), Kristian Yrjölä (1998), Maria Hänninen (1998), Esa Lindroos (1998), Eero Salmi (1998), Jukka Salmi (1998), Jonni Seppälä (1998)

Äänittäjät ja miksaus: Måns Groundström (1998), Jarno Patala (2005), Erno Palonheimo (2004) (Studio 303 Helsinki)
Masteroinnit: Måns Groundström (1998), Andreas Nesid (2004 Ton in Ton Medienhaus Stuttgart), Jarno Patala (2005)

Ari Wahlberg & Best of Presents: Ep Collection (c) Ari Wahlberg 2012

Ari Wahlberg KUUME (Grande Records GRCD-121)

Ari Wahlberg KUUME, sis. 10 lemmen liekittämää tarinaa.
(Grande Records GRCD-121)

perjantai 7. syyskuuta 2012

Raittikarnevaalit 2012 Ari Wahlberg

Tässä ensimmäistä kertaa esiintymässä Raittikarnevaaleilla 6.9.2012 Espoon Leppävaarassa. Aurinkokin ihanasti vielä lämmitti, mikäs siinä oli laulaessa, hyvin järjestetyssä tapahtumassa.
Kiitos kaikille ! -Ari-

torstai 30. elokuuta 2012

Arin kesävieras PÄÄTÖSJAKSO (Musanmakuinen jakso 9/9)

Eetterissä NYT!

Arin kesävieras PÄÄTÖSJAKSO (Musanmakuinen jakso 9/9)

Arin kesävieras on musanmakuinen mini-makasiini-ohjelmasarja joka esittelee kansantajuisesti suomalaisen musiikki ja viihdemaailman mielenkiintoisia ihmisiä Suomen kesässä 2012.

Tällä kertaa tehdään katsaus ohjelmasarjan jaksoihin 1-8, tämä on myös Arin kesävieras -ohjelmasarjan päätösjakso.

Kiitos vielä kerran taiteilijoille ja ennen kaikkea iso kiitos katselijoille !!!

Juontaja: Ari Wahlberg
Käsikirjoitus: Musanmakuinen tiimi
Arin kesävieras "Musanmakuista kesää" T-PAIDAT Shirtcity
http://www.shirtcity.com/FI_fi/shop/ariwahlberg/arin-kesavieras-t-shirts
Sponsored by Grande Lifestyle Productions © 2012

KOLMEN KUU "Kuusta pudonneita lauluja" Ari Wahlberg, Petter Korkman, Martti Heikkilä, Jenni Westerbacka

KOLMEN KUU
"Kuusta pudonneita lauluja"

Laulut on kultaa & Kullankeltainen kuu
(Säv. ja San. Ari Wahlberg) (c)
Solisti: Ari Wahlberg

KOLMEN KUU
Ari Wahlberg, Petter Korkman, Martti Heikkilä, Jenni Westerbacka

Video kuvaus: Antti Hintsa
Katriinamiesklubi, Helsinki
Kesä 2012

Kiitos Yleisö, Katriinamiesklubi, Antti ja Karri, Ravintola Kustaa Vaasa, Helsinki

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Kirkkonummipäivät 2012 "Tarinoita matkan varrelta"

Kirkkonummipäivät 2012 "Tarinoita matkan varrelta"
Lauluntekijät Ari Wahlberg, Jp Meronen ja Rudi Kovacs
esiintyivät la 25.08.2012 Kirkkonummen kirjastossa.
(Taustalla kuvassa taiteilija "Victor X":n maalauksia)

- Kiittäen yleisöä ja tapahtumajärjestäjiä -

torstai 23. elokuuta 2012

Lauluntekijä, viihdyttäjä, trubaduuri - Ari Wahlberg

ELÄVÄÄ MUSIIKKIA - LIVE ACOUSTIC MUSIC
Ari Wahlberg esiintyy akustisesti "mies, kitara ja huuliharppu-meiningillä".

Arin ohjelmisto koostuu omista sävellyksistä ja suomenkielisistä sanoituksista, lisäksi mm. Elvistä / Baddingiä tai sillä tyylillä esitettynä muidenkin tunnetuiksi tekemiä lauluja repertuaarissa 1/3. (Sesonkiaikoina kuten esim. joulu, setissä myös joulumusiikkia).

"Jukeboxeista löytyy kaikki maailman musiikki noin karrikoidusti, mutta ikimuistoiset juhlahetket koetaan vain live-musiikin siivittäminä".
Kruunaa juhlasi musiikilla tai järjestä vaikkapa oma "House Concert".
Ari Wahlberg Live "Akustisen musiikin ja laulujen ystäville".

Ajankohtainen albumi KUUME / ARI WAHLBERG

www.ariwahlberg.com 

 LAULU-LAHJA-PALVELU (Tilaus Säv ja San. "Sinun toiveiden ja ideoiden inspiroimana")

Lauluntekijä - Ari Wahlberg

Trubaduuri - Ari Wahlberg

Viihdyttäjä - Ari Wahlberg

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Ari Wahlberg Webs Com

http://ariwahlberg.webs.com/

Epävirallinen kotisivu, hyvä silloin kun www.ariwahlberg.com jumittaa!!! Käykääpä katsomassa!!! T:Ari

perjantai 10. elokuuta 2012

Arin kesävieras TARMO VEIJONEN (Musanmakuinen jakso 8)

Eetterissä NYT!

Arin kesävieras TARMO VEIJONEN (Musanmakuinen jakso 8)

Arin kesävieras on musanmakuinen mini-makasiini-ohjelmasarja joka esittelee kansantajuisesti suomalaisen musiikki ja viihdemaailman mielenkiintoisia ihmisiä Suomen kesässä 2012.

Tällä kertaa ohjelmassa vierailee lauluntekijä Tarmo Veijonen.
Tarmo kertoo mm. villeimmän kesäisen ruoka reseptin ja paljastaa miten hänen persoonallinen kitaran-soitto-tyylinsä on saanut alkunsa.

Juontaja: Ari Wahlberg
Käsikirjoitus: Musanmakuinen tiimi
Arin kesävieras "Musanmakuista kesää" T-PAIDAT Shirtcity
http://www.shirtcity.com/FI_fi/shop/ariwahlberg/arin-kesavieras-t-shirts
Sponsored by Grande Lifestyle Productions © 2012

Kiitos Tarmo!

-Ari-

perjantai 20. heinäkuuta 2012

Arin kesävieras MAX (Musanmakuinen jakso 7)

Eetterissä NYT!

Arin kesävieras MAX (Musanmakuinen jakso 7)

Arin kesävieras on musanmakuinen mini-makasiini-ohjelmasarja joka esittelee kansantajuisesti suomalaisen musiikki ja viihdemaailman mielenkiintoisia ihmisiä Suomen kesässä 2012.

Tällä kertaa ohjelmassa vierailee 70s disco-rock asiantuntija ja tuottaja Max.
Max kertoo mm. Max and the Ducks --yhtyeen tuotantoprosessista ja näyttää muutaman liikesarjan Taekwondoakin. Max on urheilija uransa aikana mm. valmentanut ja kilpaillut itse menestyksekkäästi MM-tasolla Suomen Taekwondo maajoukkueessa.

Juontaja: Ari Wahlberg
Käsikirjoitus: Musanmakuinen tiimi
Arin kesävieras "Musanmakuista kesää" T-PAIDAT Shirtcity
http://www.shirtcity.com/FI_fi/shop/ariwahlberg/arin-kesavieras-t-shirts
Sponsored by Grande Lifestyle Productions © 2012

Kiitos Max!

-Ari-

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Summer Song Jee Jee Jee

Summer Song Jee Jee Jee
YouTube

Tervehdys ystävät!

Kesä on inspiroivaa aikaa, syntyy jopa uusia biisejäkin! Semmonen kun mulle sitten taas tulla tupsahti, olihan se pakko heti "purkittaa" ja laittaa teidän iloksi eetteriin. Summertime...Jee Jee Jee!

-A-

Lonely by Ari Wahlberg (Original Song)

Hei ystävät!

Huomaan että hetken mielijohteesta hankkimani ukulele on erittäin inspiroiva instrumentti ja hyvä myös "ressin" poistajana. Heti sillä syntyi uusi biisikin! "Lonely" on mun ensimmäisen ukulele biisi ever, hope u like it! Tässä mennään syvälle mun rootseihin ja elvismäisiin tunnelmiin.

"Lonely" on kappale jossa kiteytyy 99%:sti koko 50-luvun nuorisomusiikin sisältö, melodia maailma ja sointukuljetukset. Teksteissä oli valtaosin tuolloin rakkaudesta kyse ja niin se taitaa olla vieläkin, se mielenkiintoisin aihe lauluissa. Olen iloinen, että kappale syntyi. Näitä ei voi tehdä, niiden pitää syntyä, ainakin mun tapauksessa homma etenee useimmiten intuitiolla.

En silti väheksy yhtään esim. kuuluisaa säveltäjä ja sanoittaja kaksikkoa Leiber & Stoller, jotka mittatilaustyönä rustasivat lauluja Elvikselle rock and rollin kulta-aikana  (mm. Jailhouse Rock -57 on heidän käsialaansa), he osasivat kyllä asiansa ja kyllä siihen on Bourbonin lisäksi tarvittu ihan inspiraatiotakin ja luovaa kirjoittamista, niinkuin aina kun biisejä synnytetään.

-A-

torstai 12. heinäkuuta 2012

Jenni Westerbacka "Siitä hetkestä" feat. Ari Wahlberg

Siitä hetkestä (Säv. ja San. Jenni Westerbacka) (c) 2012
http://www.youtube.com/musakanava1

Pop ´n´Roll -sävellys ja sanoitus kilpailun voittaja 2012
Jenni Westerbacka "Siitä hetkestä", kts. myös "En välitä enää" video http://youtu.be/c0pnHQa5Jrk

Arin kesävieras -ohjelmasarja onnittelee Jenniä voitosta!

Arin kesävieras JENNI WESTERBACKA (Musanmakuinen jakso 6)

Eetterissä NYT!

Arin kesävieras JENNI WESTERBACKA (Musanmakuinen jakso 6)

Arin kesävieras on musanmakuinen mini-makasiini-ohjelmasarja joka esittelee kansantajuisesti suomalaisen musiikki ja viihdemaailman mielenkiintoisia ihmisiä Suomen kesässä 2012.

Tällä kertaa ohjelmassa vierailee esiintyvä taiteilija ja lauluntekijä Jenni Westerbacka.

Jenni on mm. tuore Pop ´n´ Roll --sävellys ja sanoitus kilpailun voittaja 2012 ("Siitä hetkestä" Säv. ja San. Jenni Westerbacka http://youtu.be/-JfSa8aSqVc). Paljastaako Jenni hittikaavan salaisuuden? Ketkä ovat Jennin omia esikuvia?

Juontaja: Ari Wahlberg
Käsikirjoitus: Musanmakuinen tiimi
Arin kesävieras "Musanmakuista kesää" T-PAIDAT Shirtcity
http://www.shirtcity.com/FI_fi/shop/ariwahlberg/arin-kesavieras-t-shirts
Sponsored by Grande Lifestyle Productions © 2012

Kiitos Jenni!

-Ari-

lauantai 7. heinäkuuta 2012

Ari Wahlberg Stagella (Unplugged) Video harvinaisuus

Ari Wahlberg Fan Club Presents ! (Video harvinaisuus)

HOMEPAGE http://www.ariwahlberg.com
Lataa uusi albumi omaksesi KUUME http://bit.ly/LE6P1L

Video Clips sis.
PIDETÄÄN HAUSKAA VAAN (Säv. ja San. Ari Wahlberg)
EN KITARAA VIE KANIIN (Säv. ja San. Ari Wahlberg) (c) 2012

Arin kesävieras KARI-JOHANNES SIIDOROW (Musanmakuinen jakso 5)

Eetterissä NYT! 

Arin kesävieras KARI-JOHANNES SIIDOROW (Musanmakuinen jakso 5)

Arin kesävieras on musanmakuinen mini-makasiini-ohjelmasarja joka esittelee kansantajuisesti suomalaisen musiikki ja viihdemaailman mielenkiintoisia ihmisiä Suomen kesässä 2012.

Tällä kertaa ohjelmassa vierailee lauluntekijä Kari-Johannes Siidorow.
K-J kertoo mm. miksi akustinen kitara vaihtui aikoinaan sähkökitaraan ja yhden tämän kesän omintakeisimman ruokareseptin.

Juontaja: Ari Wahlberg
Käsikirjoitus: Musanmakuinen tiimi
Arin kesävieras "Musanmakuista kesää" T-PAIDAT Shirtcity
http://www.shirtcity.com/FI_fi/shop/ariwahlberg/arin-kesavieras-t-shirts
Sponsored by Grande Lifestyle Productions © 2012

Kiitos K-J!

-Ari-

lauantai 30. kesäkuuta 2012

Elävää Musiikkia Live Music Live Musiikkia

Ari Wahlberg esiintyy akustisesti "mies, kitara ja huuliharppu-meiningillä". Ohjelmiston runko perustuu omista sävellyksistä ja sanoituksista, lisäksi mm. Elvistä / Baddingiä tai sillä tyylillä esitetettyinä muidenkin tekemiä lauluja. Jukeboxeista löytyy kaikki maailman musiikki noin karrikoidusti, mutta ikimuistoiset juhlahetket koetaan vain live-musiikin siivittäminä. Kruunaa juhlasi musiikilla tai järjestä oma "House Concert" (lue lisää aiheesta www.ariwahlberg.com) Ari Wahlberg Live "Akustisen musiikin ja laulujen ystäville" Eikä se ole rahasta kiinni! (Arin akustinen albumi ARI WAHLBERG - KUUME ilmestynyt 4/2012)

perjantai 29. kesäkuuta 2012

Arin kesävieras SUSANNA LAAMANEN (Musanmakuinen jakso 4)

Eetterissä NYT!

Arin kesävieras SUSANNA LAAMANEN (Musanmakuinen jakso 4)

Arin kesävieras on musanmakuinen mini-makasiini-ohjelmasarja joka esittelee kansantajuisesti suomalaisen musiikki ja viihdemaailman mielenkiintoisia ihmisiä Suomen kesässä 2012.

Tällä kertaa ohjelmassa vierailee pelimanni & lauluntekijä Susanna Laamanen.
Susanna kertoo mm. haaveestaan perustaa oma bändi - oletko sinä yksi soittajista? Missä Susannan voi nähdä kesäisin soutelevan?

Juontaja: Ari Wahlberg
Käsikirjoitus: Musanmakuinen tiimi
Arin kesävieras "Musanmakuista kesää" T-PAIDAT Shirtcity
http://www.shirtcity.com/FI_fi/shop/ariwahlberg/arin-kesavieras-t-shirts
Sponsored by Grande Lifestyle Productions © 2012

Kiitos Susanna!

-Ari-

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Mies, kitara ja huuliharppu

Ari Wahlberg esiintyy akustisesti "mies, kitara ja huuliharppu-meiningillä". Ohjelmiston runko perustuu omista sävellyksistä ja sanoituksista, lisäksi mm. Elvistä / Baddingiä tai sillä tyylillä esitetettyinä muidenkin tekemiä lauluja. Jukeboxeista löytyy kaikki maailman musiikki noin karrikoidusti, mutta ikimuistoiset juhlahetket koetaan vain live-musiikin siivittäminä. Kruunaa juhlasi musiikilla tai järjestä oma "House Concert" (lue lisää aiheesta www.ariwahlberg.com) Ari Wahlberg Live "Akustisen musiikin ja laulujen ystäville" Eikä se ole rahasta kiinni!

(Arin akustinen albumi ARI WAHLBERG - KUUME ilmestynyt 4/2012)

Akustisen musiikin ja laulujen ystäville

Trubaduuri "duurissa ja mollissa"